Sisältöön »
 
 

marko

VALMISTUSPÄÄLLIKKÖ

Olin 22-vuotias nuori miehenalku avatessani ensi kerran Steran, silloisen Levyosan tuotannon ovet. Olin päässyt armeijasta, kun kuulin avoinna olevasta laseroperaattorin paikasta ja päätin hakea. Olin sitä ennen ollut metalliverstaassa kesätöissä ja kiinnostus alaa kohtaan oli herännyt.

Olen ehtinyt tekemään työurani aikana Steralla monenlaista työtä. Kolmisen vuotta toimin laseroperaattorina ja levytyökeskuksen käyttäjänä. Vastuutani kasvatettiin pikkuhiljaa ja tämän jälkeen astuin tiiminvetäjän rooliin ja siitä edelleen aikanaan työnjohtajaksi. Nykyisiä valmistuspäällikön hommia olen tehnyt vuoden 2018 keväästä saakka.

nimeton1688646796.png

 
 

Minun vastuualueeseeni kuuluu mekaniikkatuotanto. Se pitää sisällään mm. levytyökeskukset, laserit, koneistuksen ja särmäyksen. Kaiken kaikkiaan Tammelan osavalmistuksessa työskentelee noin 60 työntekijää. Vastaan muun muassa koneistus- ja levytyökeskusten huolloista ja työkalujen tilauksista sekä ylipäänsä oman vastuualueeni laitteiden ja trukkien huolloista. Tarpeen vaatiessa pystyn myös tuuraamaan meidän CAM-ohjelmien tekijöitä. Toimin kahden työnjohtajan esimiehenä ja heidän sekä oman esimieheni kanssa teenkin kaikkein tiiviimmin töitä yhdessä.  Työviikon aikana tulee istuttua aika monessa tuotannon palaverissa. Pidän myös joka viikko omalle henkilöstölleni viikko-infon, missä käsitellään alkavan viikon työt, mahdolliset työtapaturmat, läheltä piti -tilanteet ja reklamaatiot.

Olen koulutukseltani koneteknikko. Lisäksi olen saanut työurani aikana Steralla aika paljon työnantajan järjestämää koulutusta. Olen esimerkiksi suorittanut työnjohdon erikoisammattitutkinnon ja työntutkijan tutkinnon.

Mielestäni tämä työ vaatii jämäkkää ja säntillistä luonnetta. Työt on tehtävä ajallaan ja luotettavasti. Vaikka työtehtävät ovat periaatteessa päivästä toiseen samanlaisia, kaikista päivistä tulee kuitenkin erilaisia. Sanoisinkin, että juuri tämä työn vaihtelevuus pitää mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Teknologia-ala on kiinnostava ala ja Steralla on hyvä työyhteisö. 

Uratarinoihin